Maaliskuun alussa Scottish Culture and Society -kurssillani lähdettiin pienelle ekskursiolle Glasgow’hun, Skotlannin suurimpaan kaupunkiin.

Olin kuullut kaupungista etukäteen hyvin ristiriitaisia kuvauksia. Joidenkin mukaan Glasgow on ruma, väsähtänyt teollisuuskaupunki, kun taas toiset vannovat Glasgow’n nimeen lämminhenkisenä, aktiivisena tapahtumakeskuksena. Kun vielä suunnittelin vaihtoani Skotlantiin, katselin vaihtopaikkoja myös Glasgow’sta, ja googlailin “Edinburgh vs Glasgow” -keskusteluketjuja netistä. Monilla forumeilla toistuivat samat mielipiteet: Edinburghia pidettiin kauniina kulttuurimatkailukohteena ja sen ihmisiä ylimielisinä tai tylsinä, kun taas Glasgow’ta Skotlannin yöelämän, livemusiikin ja shoppailun keskuksena. “Edinburgh is for visiting, Glasgow is for living”, forumeilla toisteltiin.

Samaa mieltä tuntui olevan myös eräs skotlantilainen herrasmies, jonka tapasimme lyhyesti kaverini Idan kanssa Lontoossa. Odottelimme bussia lentokentälle ja pitelimme sadetta bussipysäkin katoksen alla, kun kilttiin pukeutunut mies saapui paikalle soittamaan säkkipilliä. Hän kertoi vain harjoittelevansa, ja koska kotona sitä ei naapureiden korvien takia voi tehdä, hän tuli soittamaan bussipysäkille sateensuojaan. Kun kerroimme asuvamme Edinburghissa, mies huomautti painokkaasti, että Glasgow on paljon parempi kaupunki. “A lot of foreigners who move to Scotland live a couple of years in Edinburgh, until they realize that Glasgow is where they should be”, mies vakuutteli. “The people are much nicer there.”

Odotin siis mielenkiinnolla kaupungin näkemistä omin silmin. Koulukurssini kohteet Glasgow’ssa olivat pääosin kulttuurillisia, eikä suunnitelmaan kuulunut ollenkaan keskustaan tutustumista. Tästä syystä päätin jäädä varsinaisen “luokkaretken” jälkeen pyörimään itsekseni kaupunkiin.

Ensimmäinen kohde kurssin puolesta oli Winter Gardens & People’s Palace. People’s Palacessa on näyttelyitä, jotka kertovat Glasgow’n asukkaiden historiasta – kuinka kaupungissa asuttiin teollisen vallankumouksen aikaan hyvin ahtaasti, millaista ihmisten elämä oli, miltä kaupunki on aiemmin näyttänyt. Näyttelyt olivat kiinnostavia, mutta itse nautin eniten ihanasta talvipuutarhasta, jossa oli trooppinen ilmasto ja kasveja kaikkialta maailmasta.

Talvipuutarhan ihastelun jälkeen meillä oli vielä vähän aikaa ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä. Päätimme parin kaverin kanssa etsiä lounaspaikkaa läheisestä Merchant Citystä. Kävelymatkalla vitsailimme, että nyt ei tosiaankaan olla enää Edinburghissa – horisontissa näkyi höyryä tupruttavia piippuja, ja ympärillä oli sitä Glasgow’n kuuluisaa, rupsahtanutta betonirakennelmaa. Rakennukset eivät olleet (ainakaan tällä alueella) sellaista hipsterityylistä uusiokäytettyä teollisuushallia, vaan ihan oikeasti rumia, joten yksikään niistä ei lopulta tallentunut kamerani rullalle.

Merchant City oli kuitenkin jo kuvauksellisempaa aluetta. Harmi kyllä, emme ehtineet tutustua alueeseen sen kummemmin, vaan menimme ensimmäiseen lupaavaan intialaiseen ravintolaan lounaalle. Charcoal’s Café oli ihan mukiinmenevä rafla. Jos meillä olisi ollut yhtään enemmän aikaa, olisin hakenut viereisestä Maggie May’sista glasgowlaisen klassikon – uppopaistetun Mars-patukan jäätelöllä. En ole yhä vieläkään päässyt maistamaan deep fried Mars baria, joka on ilmeisesti kaikessa kummallisuudessaan skotlantilaisten suurinta herkkua!

Lounaan jälkeen suuntana oli Glasgow Cathedral, joka tunnetaan myös nimellä St Mungo’s Cathedral (jep, Potter-fanit kiinnostukaa!). 1100-luvulla rakennettu katedraali on Skotlannin harvoja keskiaikaisia kirkkoja. Vaikka olen käynyt kuorourani ja perhematkojen ansiosta paljonkin eurooppalaisissa kirkoissa, Glasgow’n katedraali jaksoi sykähdyttää. Ilman kamerajalustaa kirkon sisältä oli vaikea saada hyviä kuvia vähäisen valon vuoksi, mutta tässäpä kuitenkin pari otosta.

Katedraalissa käynnin jälkeen suuntasimme Glasgow’n korkealle Necropolis-kukkulalle, josta oli hienot näkymät kaupungin ylle. Kukkula oli käytännössä iso hautausmaa täynnä upeita muistopatsaita.

Ennen “luokkaretken” päätöstä meillä oli vielä hetki aikaa käydä jossain katedraalin lähellä olevista museoista. Me päätimme tutustua Provand’s Lordshipiin, Glasgow’n vanhimpaan taloon. Suosittelen Provand’s Lordshipia lämpimästi kaikille Glasgow’ssa vieraileville – vuonna 1471 rakennetussa talossa voi tutustua keskiaikaiseen sisustukseen ja (ylimystön) asumiseen. Huomionarvoista olivat matalat huonekoot ja ovensuut, jotka muistuttivat ihmisen kehityksestä – vuosisatoja sitten ihmiset todella olivat keskimäärin lyhyempiä kuin nykyään.

Museovierailujen jälkeen kurssitovereideni bussi lähti takaisin kohti Edinburghia, mutta itse jäin vielä tutustumaan Glasgow’n muihin osiin. Kävelin ensimmäiseksi keskustaan. Matkan varrella näin jonkin verran Glasgow’n katukuvaa, joka erosi huomattavasti Edinburghista. Keskustaa lähestyessäni aloin löytää viitteitä Glasgow’n kehutusta ilmapiiristä ja ystävällisestä hengestä – joidenkin ei-niin-kauniiden rakennusten seiniin oli maalattu koko talon kokoisia teoksia, kaikkialla näkyi kaupungin “People Make Glasgow” -slogania ja kaduilla oli tarjolla kaupunkipyöriä (joita ei muuten Edinburghissa ole).

Yksi hauskimmista glasgowlaisen huumorin ruumiillistumista löytyi ydinkeskustasta, modernin taiteen museon edestä. Duke of Wellingtonin patsaan päähän on nimittäin pystytetty pysyvästi liikennetötsä (vai miksi ikinä niitä kutsutaankaan). Vitsin keksi ilmeisesti joku 80-luvulla, ja aina kun tötsä käytiin poliisin tai muun tahon toimesta poistamassa patsaan päästä, se ilmestyi pian sinne takaisin. Nykyään tötsällä varustettu patsas on jo kuuluisimpia keskustan nähtävyyksiä.

Glasgow’n keskustassa oli monia kauniita, vanhoja rakennuksia – kuten ylläolevissa kuvissa esiintyvä modernin taiteen museo -, mutta myös paljon mitäänsanomattomia toimistotaloja. Rakkaudesta kauniiseen arkkitehtuuriin kuvasin lähinnä kaupungin vanhoja helmiä, joten kuvissani kaupunki esittäytyy ehkä romanttisemman oloisena kuin se todellisuudessa oli. Keskustassa hurmaavinta olikin juuri kaikkialla näkyvä ihmisläheisyys.

Keskustasta suuntasin kaupungin länsiosaan, Kelvingroven taidemuseoon. Kelvingrove on yksi Skotlannin tunnetuimmista museoista, ja siellä olisikin ollut huikean paljon nähtävää. Kävelin ajan puutteessa läpi lähinnä luonnontieteellistä näyttelyä, ja nappasin pari kuvaa museon upeasta arkkitehtuurista.

Kelvingroven museolta kävelin samannimisen puiston läpi Glasgow’n yliopistolle, jonka halusin ehdottomasti nähdä. University of Glasgow on Skotlannin toiseksi vanhin yliopisto, ja rakennustensa tyylin takia sitä pidetään tosielämän Tylypahkana. Puiston läpi kävellessäni ihastelin kevään ensimmäisiä kirsikankukkia ja krookuksia, ja yliopistolle saapuessani lähdin etsimään Pinterestistä tuttua holvikaarien täyttämää aulaa.

En kehdannut seikkailla yliopiston rakennuksissa sen enempää, joten jatkoin reissuani kohti Glasgow’n West Endiä. West End tunnetaan muusta Glasgow’sta poikkeavista vanhantyylisistä asuinrakennuksista, joten niitähän minun oli pakko päästä katsomaan. West Endin alueella on myös (ainakin nettiartikkeleiden mukaan) paljon tunnelmallisia kahviloita. Poikkesinkin teellä ja skonssilla hyviä arvosteluita saaneessa suloisessa Kember & Jonesissa, jota voin lämpimästi suositella.

Pienen teebreikin jälkeen jaksoin vielä käydä katsastamassa West Endin Ashton Lanen, joka tunnetaan pubeista, baareista, retrotyylisestä leffateatterista ja tuikkuvaloistaan. Harmitti, että olin liikkeellä yksin ja rajoitetulla ajalla – viikonloppureissulla Glasgow’hun pitäisi ehdottomasti tutustua kaupungin kehuttuun pubiskeneen ja yöelämään, ja Ashton Lanella olisi varmasti monia käymisen arvoisia kohteita.

Päivän lopuksi, väsyneenä ja nälkäisenä, otin taksin Clyde-joen varrelle, sillä halusin vielä nähdä Glasgow’n ikonisen Clyde Arcin. Auringon laskiessa ilma viileni, ja näpit jäässä napsin kuvia joen ylittävästä sillasta.

Turistipäiväni Glasgow’ssa oli suunnitelmaltaan melko kunnianhimoinen. Tiesin, että Skotlannin-matkailussani pääpaino tulisi olemaan upeissa luonnonkohteissa, joten halusin ottaa päivästäni Glasgow’ssa kaiken irti – tuskin tulisin Glasgow’hun toista kertaa kevään aikana. Koska olin rajatulla ajalla liikkeellä, ja loppupäivästä kurssikavereiden lähdettyä takaisin Edinburghiin kiertelin kaupunkia yksinäni, en usko saaneeni Glasgow’sta läheskään kaikkea mahdollista irti. En ainakaan tuon yhden päivän aikana rakastunut kaupunkiin varauksetta, mutta nautin kyllä monista yksittäisistä paikoista.

Voisin kuvitella, että Glasgow’ssa on hyvä asua, elää ja pitää hauskaa – mutta Edinburgh on silti minun paikkani. Minun kaunis kakkoskotini. Ja vaikka monien skotlantilaisten mielestä Edinburgh on posh ja Glasgow down to earth, itse en ole koskaan törmännyt Edinburghissa ylimieliseen käytökseen – päinvastoin. Oikeastaan kaikkialla Skotlannissa ihmiset ovat mielettömän ystävällisiä ja avuliaita. Ehkä olen sitten itsekin sen verran posh, että nautin Edinburghin tunnelmasta enemmän 😉

Vielä viimeinen huomio Glasgow’sta: paikallisten murretta on hyvin vaikea ymmärtää. Rakastan skottiaksenttia, mutta glasgowlaiset tuntuvat puhuvan aivan omaa kieltään. Ehkäpä siksi ulkomaalaiset “tajuavat” muuttaa Glasgow’hun vasta asuttuaan Skotlannissa muutaman vuoden – ensin on totuteltava ymmärtämään Edinburghin kevyttä skottiaksenttia, ja vasta sitten uskaltautuu hyppäämään Glasgow’n hard coremman puhetyylin keskelle!




Comments are closed.