Olen nyt ollut Edinburghissa noin puolentoista viikon ajan, ja aika on kulunut uskomattoman nopeasti. Kuluneen reilu viikon aikana olen mm. itkenyt ensimmäisenä iltana hotellihuoneessa epätodellista oloani, ihaillut yöllisiä maisemia maailmanpyörästä käsin, kotiutunut uuteen asuntoon, avannut pankkitilin, oppinut ennakoimaan vessan automaattisen valon sammumista suihkun aikana heiluttamalla kättä liiketunnistimelle parin minuutin välein, käynyt kaupungilla ohjatulla kävelykierroksella saksalaisryhmän kanssa, tutustunut joukkoon uusia ihmisiä, pyytänyt äänekkäitä jenkkikämppiksiä olemaan hiljempaa aamukolmelta maanantaiyönä, tanssinut irkkupubissa elävän folk-musiikin tahtiin, sählännyt kurssivalintojen kanssa ja saanut skotlantilaisen flunssan.

Tämän postauksen kuvat ovat ensimmäiseltä illaltani, jolloin maailma tuntui vielä ankealta ja taistelin alakuloa vastaan. Söin yksin illallista The Dogs -pubissa, jossa skotlantilainen siideri ja minihaggis nostattivat hieman tunnelmaani, ja hyppäsin Edinburghin joulumarkkinoiden maailmanpyörän kyytiin koska tuntui siltä. Skypetin poikaystäväni kanssa ensimmäistä kertaa ja pohdin epätodellista oloani itku kurkussa.

Ankea olo katosi oikeastaan heti saatuani avaimet pieneen opiskelija-asuntooni ja tutustuttuani uusiin ihmisiin. Enää ei ehtinyt murehtia, oli vain hypättävä elämän kyytiin ja selviydyttävä. Oli selvitettävä käytännön asioita, kuten bussikortteja ja puhelinliittymiä, ja oli jaksettava olla sosiaalinen uusien potentiaalisten kamujen seurassa. Ja yhtäkkiä olikin kivaa.

On ollut mielenkiintoista huomata, että yhdysvaltalaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja kiinalaiset tuntuvat haluavan viettää aikaa lähinnä omissa porukoissaan. Itse olen tähän mennessä onnistunut löytämään seuraa pienestä porukasta pohjoismaalaisia, hollantilaisia ja saksalaisia (niitä, jotka haluavat pyöriä muidenkin kuin toisten saksalaisten kanssa). En voi vielä sanoa löytäneeni uusia sydänystäviä, mutta toisaalta en ole myöskään vielä ehtinyt kunnolla tutustua yksilöihin. Viikonloppuna on edessä päiväreissu Loch Lomondin alueelle pienen porukan kanssa, jos (ja kun!) tältä flunssaltani sinne selviydyn.

Koti-ikävä ei ole ainakaan vielä iskenyt (ensimmäisen illan ahdistusta lukuunottamatta), ja koen pärjääväni ihan hyvin. Arki hakee yhä rytmiään, ja jännitän yhden kurssimuutoksen onnistumista. Pienestä sähläilystä huolimatta minulla on hyvä kutina tulevista kuukausista.




Comments are closed.